Vaellus Suokukassa 21-23.10.2011
Perjantain matka tallilta mökille"Loimet, satula, harjat, suitset, riimu..." luettelin ääneen varusteita tavaralistastani. Pakko oli tarkastaa ainakin kymmenettä kertaa, että kaikki oli pakattu mukaan. Rahtasin vielä viimeiset tavarat traileriin ja heivasin oman laukkuni auton takapenkille ja käännyin sitten vielä tallia kohden hengitys huuruten ja paikoillani hyppien.
"Älä nyt noin hermostuneelta näytä, sullahan on jo kaikki tavarat pakattuna. Hevonen vain puuttuu. Ja sehän on vain yksi viikonloppu!" viereeni tullut Niko sanoi rauhoittaen hyppelehtimiseni. Katsahdin ystävääni kiitollisena ja aloitin hyppelehtimiseni uudelleen.
"Mutta kun pelkään, että kaikki menee taas pieleen" sanoin ja väistin Nikon yrityksen lopettaa hyppelehtimiseni.
"Hei se oli vain kerta ja silloinkin se sun ilkiösi otti nokkiinsa siitä liian lähelle tulleesta kengittäjästä. Joten ota vain rauhallisesti" Niko vastasi ja nojasi trailerin kylkeen.
Juoksin vielä viitisen kertaa tallin, auton ja Millan karsinan välillä ennen kuin pääsin taluttamaan ratsuni ulos. Tänään Milla meni nätisti traileriin, vaikka minä olinkin jännittynyt kuin viulun kieli. Kun Milla jo söi tyytyväisesti heiniään, tarkastelin vielä suojia, loimea, kiinnityksen ja muita pikku juttuja Nikon naputellessa trailerin seinää sormillaan. Lopulta rakas kuskini joutuikin raahaamaan minut ulos trailerista kaulahuivistani kuin vastahakoisen koiranpennun. Päädyinkin melkein huomaamattani mustan cherokeen pelkääjän paikalle ja kohta olimmekin jo matkalla kohti Suokukan Ratsastuskoulua.
Matka tuntui kestävän ikuisuuden. Niko soitti tapansa mukaan Radio Rockia jossa kaikkien rakastama Jone Nikula puhui jostain, mikä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Navigaattori ilmoitteli minne suuntaan käännytään ja minun kynteni lyhenivät lyhenemistään.
"Kati kiltti, etkö voisi relata edes vähän, ei se retki niin pahasti voi pieleen mennä vaikka se ensimmäinen kunnon vaellus tuntemattomaan onkin tolle sun karvapallollesi. Et sä noin paljoa stressaa vaikka menisit viikon vaellukselle Santun kanssa!" Niko sanoi pysäyttäessään cherokeensa liikennevaloihin.
"No en. Santusta sitä paitsi tietää aina tasan tarkkaan, mitä se ajattelee mistäkin ja sen kanssa on helpompaa. Milla taas osaa olla välillä hieman kenkku eikä se ole tottunut kulkemaan tuntemattomien johdolla minnekään" vastasin katsellessani maisemia, jotka muuttuivat vähitellen yhä enemmän maalaisemmiksi. Loppumatkan tallille Niko päättikin vain jutella niitä näitä saaden minut vähitellen rauhoittumaan.
Rauha ei kuitenkaan kestänyt kun pysähdyimme viimein Suokukan parkkipaikalle, vaan hyppäsin melkein vielä liikkuvasta autosta ulos ja kipaisin nopeasti talliin. Sainkin pian tietää, minne karsinaan saisin Millan sijoittaa siksi hetkeksi, että saisimme koko porukan kasaan ja ohjeet jaettua. Taluttelinkin tammani trailerista, mikä onnistui tällä kertaa yllättävän hyvin ja vasta tasaisella maalla Milla jähmettyi paikoilleen ilmoittaakseen hirnuen tulleensa paikalle. Hirnahdus sai pari vastausta, minkä jälkeen Milla katsoi kaiken olevan kunnossa ja tamma seurasi minua kiltisti karsinaan.
Nojasin hetken vielä karsinan oveen katsellen tammaani, joka oli mennyt heti tarkistamaan ruokakupin ja karsinan nurkat ylimääräisen ruoan toivossa. Minulla olisi vielä luvassa lähtöön valmistautuminen ja muihin tutustuminen, mutta toistaiseksi pystyin rauhoittumaan edes vähän.
Lauantain maastoHengitys huurusi yhdellä jos toisellakin hakiessamme ratsujamme pihatosta. Milla oli ollut oikein tyytyväinen seuraansa ja lyöttäytynyt muiden joukkoon, mikä aiheuttikin hieman hämminkiä hevosia haettaessa. Rakas tammani kun näytteli hampaitaan niille epäonnisille hevosenomistajille, jotka joutuivat hakemaan ratsunsa Millan läheltä.
"Kati, hakisitko sä ton sun elikkosi pois, että me muutkin saataisiin hakea ratsumme" Meym sanoi virnistellen kun Milla polkaisi jalkaansa estäen Lilliä vastaamasta omistajansa kutsuun.
"No ehkä tämän kerran" vastasin virnistäen takaisin ja menin Millan luokse, joka höristi minulle korviaan ja puhalsi lämmintä ilmaa käsilleni. Kun Milla oltiinkin saatu pois pihatosta, oli ratsujen haku huomattavasti helpompaa.
Pian oli koko porukka valmiina lähtöön ja seuraava pitkä vaellus alkoi. Alkumatka meni unen pöpperössä, mikä sopi Millalle paremmin kuin hyvin. Vaikka pieni pörröpalloni katselikin kiinnostuneena maisemia, huomasi ravin tahdista, ettei vauhdinlisäys tai mikään haastavampi tehtävä olisi tullut kysymykseenkään. Olimme Millan kanssa jääneet jonon häntäpäähän ja koska ratsuni kulki kiltisti muiden perässä tallustellen, pystyin katselemaan muiden tekemisiä. Toisella Natseista tuntui ainakin olevan vaikeuksia pitää hidasta tahtia yllä, Nana näytti käyvän tiukkaa keskustelua ratsastajansa kanssa ja joku heponen näytti melkeinpä nukahtavan pystyyn.
Milla alkoi näyttää heräämisen merkkejä vähän ennen kuin pääsimme peltomaisemiin. Käytinkin tamman mielentilan hyväkseni ja taivuttelin tammaani sen verran, mitä metsäpolulla pystyin. Se hyvä viimeisenä olemisessa onkin, että pääsee vähän vapaammin tekemään kaikkea.
Pellon reunalle päästyämme Hilma kokosi kaikki kuuntelemaan ohjeita, kun luvassa olisi kaikkien odottama laukkakisa. Ohjeet olivat simppelit, ilman porsaanreikiä, ja järjestäydyimmekin pellon leveydelle. Hevoset puhisivat, pärskivät, kuopivat ja höristelivät korviaan valmiina singahtamaan laukkaan. Kun sitten se lähtölupa saatiin, ponkaisivat kaikki vauhtiin. Suuret ja atleettiset hevoset etunenässä suuntasimme kohti yllättävän suuren pellon toista laitaa.
Milla oli innosta pinkeänä. Minun ei tarvinnut edes kuin vähän hipaista pohkeillani tamman kylkiä, kun se jo lähti täyteen neliin. Nappasinkin kunnolla tamman harjasta kiinni ohjat pitkinä ja kevyessä istunnassa annoin lentävän lihapullani viedä. Yllätyinkin positiivisesti siitä, kuinka monta ratsukkoa ohitimme ja minkälaista intoa Milla puhkui. Pellon toisessa laidassa tamma kuunteli pidätteet todella hyvin ja jouduin jäähdyttelemään sitä parin ravivoltin avulla.
Kun porukka oli jälleen kasassa, pääsimme jatkamaan matkaa höyryävillä ja virtaa täynnä olevilla ratsuilla. Vähän ajan päästä pääsimmekin suuremmalle tasaiselle alueelle, missä saimme jäähdytellä ja verrytellä ratsujamme omaan tahtiin ennen matkan jatkamista. Taivuttelinkin Millaa omaan rauhallisesti ympyröillä ja rauhallisella ravilla. Omaan tapaansa, Milla rauhoittuikin pian ja matkaa jatkaessamme sai tammani kävellä pidemmin ohjin muiden perässä. Vielä olisi luvassa paljon tältäkin päivältä ja kaikki piti jaksaa. Yöllä pystyisi sitten ehkä mahdollisesti nukkua.
Sunnuntain matka takaisin tallilleAamu oli ollut todellista sähläystä. Kun kaikki olivat ensin saaneet raahattua itsensä pois sängyistä, oli pakkauksen vuoro, mikä oli tietenkin täyttä showta. Kun kaikki olivat päässeet ratsujensa selkään, tuntui takaisin Suokukkaan vievä matka mitä mukavimmalta ajatukselta.
Aloitimme tämänkin retken käynnillä ja suurin osa ratsastajista oli hyvin tyytyväisiä reputtomaan selkään. Sääkin oli meidän puolellamme ja aurinko suostui jopa paistamaan meille. Milla oli oikein pirteällä tuulella ja heilutteli harjaansa kuin poni konsanaan. Laukkapätkän aikana sain kokea parit pukit, jotka pursuivat silkkaa riemua.
Matka takaisin tallille tuntui huomattavasti lyhyemmältä kuin tullessa, mutta se ei haitannut ketään. Reissu täyttyi puheen sorinasta, häntien sivalluksista ja tyytyväisistä ja innostuneista pärskähdyksistä.
Tallin tullessa näkyviimme, nosti yksi jos toinenkin hevonen päätään ja Hilman vetäjähevonen Eppu ilmoitti raikuvalla hirnahduksellaan porukan saapuneen onnellisesti perille.
Tallipihalla kaikki laskeutuivat ratsailta, pakkasivat kipsunsa ja kampsunsa kasaan ja hevoset traileriin, mitä seurasi Hilman kiittelyt ja muiden vaellustovereiden moikkaamiset ennen omaa lähtöä. Pian huomasinkin seisovani tallipihalla yksin hevoseni kanssa.
"No voi jumantsuikka, eihän ne oo voinu mua tänne unohtaa" manasin hiljaa itsekseni rapsuttaessani Millaa harjanjuuresta.
Viidentoista hermostuttavan minuutin jälkeen sain kuitenkin huokaista helpotuksesta nähdessäni tutun mustan cherokeen ajaessa näkyviin.
"Vihdoinkin, luulin että olit hylännyt meidät" sanoin samalla kun Niko nousi pois autostaan.
"Sori, piti vaa hakea Tume Lahdest" Niko vastasi avatessaan minulle trailerin oven. Samalla Tuomas astuikin ulos autosta ja tervehti minua lähtiessään tulemaan tavarapinoani kohden.
"Ai, että sain oikein toisen ritarin kaupan päälle?" kysyin virnistäen ja talutin Millan traileriin. Tarkastin nopeasti että Millalla oli kaikki hyvin, ennen kuin suljimme trailerin oven. Tappelin vielä Tumen kanssa pelkääjänpaikasta, mutta se taistelu loppui lyhyeen hameväen voitoksi.
// otetaaks nää kolmena hoitomerkintänä vai yhtenä?
Otetaan tämä vaikka kolmena merkintänä, kun on kuitenkin näin pitkä. Eli siis 12p ja 33v€ //Bambi