|
Post by Kathreen on Feb 3, 2013 2:03:39 GMT 2
Temperature MUST
FWB, ori hoitajana Ciru
|
|
Ciru
Uusi kasvo
Posts: 8
|
Post by Ciru on Feb 3, 2013 21:21:37 GMT 2
TUTUSTUMISTA / 3.2.2013
Hymyilin pienesti. Olin juuri kävellyt reilun kymmenen minuutin matkan tallille. Nyt seisoin Mustikkapolun pihassa, valmiina ensimmäiseen kertaani kyseisellä tallilla. Katseeni osui harmaaseen talliin, joka kivisine seinineen ja lämpimine valoineen näytti oikein kotoisalta pimeässä illassa. Lähdin kävelemään ovelle. Lumihiutaleita sateli hiljalleen alas, puut humisivat vaisusti tuulessa. Kun olin päässyt ovelle, vedin sen voimalla auki ja luikadin sisään. Vetäisin oven takaisin kiinni, ennen kuin kylmä ilma pääsi sisään. Katselin hetken ympärilleni. Vasemmalla oli nähtävästi toimiston ovi, eteenpäin kävellessäni huomasin hoitajien huoneen. Oikealla näkyi satulahuone, jossa varusteet mitä luultavimmin sijaitsivat. Olin lukenut tallista aiemminkin, joten minulla oli vähän itua siitä, mikä missäkin oli.
Talsin päätallin puolelle, jossa oli useitakin karsinoita. Kävin kaikki läpi, jotkut hevosista taisivat olla ulkona. Upean suomalaisen puoliverisen nähdessäni jähmetyin. Minun olisi tehnyt mieli kiljua, mutta käytöstavat kunniaan - kutsuin Tempoa nimeltä ja vedin karsinanoven raolleen auki. Orin käännettyä päänsä minua kohti, ojensin käteni ja annoin sen nuuhkia itseäni. Tempo näytti uteliaalta ja innokkaalta siinä tutkiessaan, ja minun kannaltani se oli ihan hyvä aloitus. Kun olin siinä hetken jutustellut ja tutustellut uuden hoitohevoseni kanssa, päätin liu'uttaa puolioven kiinni ja lähteä hakemaan harjoja. Mietin siinä samalla entistä hoitohevostani Mustikkapolussa. Tai no, voiko sitä nyt niin sanoa, enhän minä ollut edes ehtinyt käydä tallilla tai tutustumassa muihin. Turren kanssa ei vain toiminut, en saanut inspiraatiota mihinkään touhuamiseen, ja siihen se sitten jäikin. Päätin siis kokeilla onneani parhaassa kisaiässä olevan puoliverisen kanssa, ja nyt olin tässä, mahtavan Tempo-orin harjapakkia metsästämässä. Uskoin hyvinkin, että meillä lähtisi herran kanssa luistamaan.
Pian palasin vihreän harjapakin kanssa Tempon karsinalle. Se napsi heinänkorsia huultensa väliin, pärskähti ja huokaisi rentona. Sisään astuttuani vedin karsinanoven jälleen kiinni, laskin harjapakin maahan. Tempo nosti päänsä ylös ja katseli ympärilleen. Otin harjapakista pölyharjan ja annoin orin hieman nuuskia sitä. Sitten aloin harjaamaan Tempoa päättäväisin ottein. Löysin pari kutiamiskohtaa korvien ja kaulan alueelta, jolloin ori väänsi itsensä ihan kippuralle, niin mukavalta se rapsuttelu varmaan tuntui. Kun olin saanut Tempon harjattua läpikotaisin pölyharjalla, vaihdoin kumisukaan. Aloin pyörittelemään orin ohuehkoa talvikarvaa, jolloin myös turhat irtokarvat lähtivät. Temposta oli mukavaa olla huomion keskipisteenä, ja välillä se ihan hörähteli. Mukava tunne siitä tuli itsellekin. - Täytyypä mun ruveta varaamaan sulle nyt alkuun ihan kunnolla aikaa tähän harjaustuokioon.
Selvittelin Tempon harjaa piikkisualla, eipä se kovin takkuinen ollutkaan - ne kohdat, joihin oli tarttunut jää- tai lumikökkäreitä, olivat kuitenkin melko inhottavaa selvitettävää. Ei se mikään paha pala kuitenkaan ollut, muutaman minuutin kuluttua sekä harja että vielä kökkäreisempi häntä oli siistitty. - Hyvä poika, Tempo, hymisin orille. - Susta tulee oikein hienon näkönen. Käytin vielä vähän pääharjaa sun muita, jolloin alkoi jo näyttää hyvältä. Loppusilauksen hienolle karvapeitteelle soi pehmeä harja, jolla päätin vetäistä kiillon esiin. Tempo tutkaili puuhiani kiinnostuneena, pärskähteli aina välillä. Kokonaisuudessaan ori vaikutti harjauksessa oikein mukavalta ja lupsakalta tapaukselta, joka jaksoi osallistua tekemiseen mielellään.
Suin vielä viimeiset vedot pehmeällä harjalla, ja ohuen talvikarvan pinta ihan kiilsi, vaikkakin vain pienesti. Heitin pehmeän harjan takaisin harjapakkiin ja nostin sieltä kaviokoukun. Asetuin Tempon viereen, liu'utin käteni alas sen etujalkaa pitkin. Sitten avitin sitä hieman, kunnes ori päätti hoitaa hommansa loppuun ja nosti jalan kunnolla ylös. Kun olin saanut laskettua Tempon polven jotenkuten reidelleni, vasemmalla kädelläni kaviota pidellen kuovin liat pois. Kovettuneiden tilsojen kanssa oli hieman tongittava ja naputeltava vahvemmin, jotta ne irtosivat. Toistin saman puhdistusrutiinin joka kaviolle, ja pian sain astua pari askelta taaksepäin ja ihastella näyttävää puoliverioria juuri harjattuna. Nostin harjapakin ylös, napsautin kannen kiinni ja astuin ovenavauksen jälkeen ulos karsinasta. Kun olin saanut oven kiinni, pysähdyin.
- No ei! Ei se oo voinu taas livistää! Kathreeniksi tunnistamani tyttö huusi tallikäytävällä. Vieressä seisoi Daw vaivautuneen näköisenä. - Mä kuulin vaan jonkun kolahduksen ja huhheijaa, karvaponi juoksee täyttä vauhtia ohitse. Kai sä nyt Tompan tiedät, aina tollanen, Daw huomautti. - Mut... Ääh! Nyt on pimeetä ja se voi lähtee ihan minne vaan! Kathreen murisi. - Ei oo mun syy, Daw puhahti. - Ei sitä nyt lähetä etsimään, kyllä se varmaan tulee jos me laitetaan jotain pieniä heinäkasoja tosta ovilta sen karsinaan asti, hän keksi. Kathreen mutisi jotain, mutta lähti sitten Daw vierellään kävelemään totisena, päättäväisin askelin toimistoon.
Henkäisin draamakohtauksen jäljiltä. Eivät naiset olleet varmaan huomanneet, että joku uusi naama siellä karsinan vieressä tarkkaili. Huokaisin kertaalleen ja lähdin viemään harjapakkia satulahuoneeseen aikomuksieni mukaisesti. Asetin pakin omalle paikalleen, Tempon kaappiin. Kipaisin hakemassa pari porkkananpalaa rehuvarastosta, sitten palasin vielä orin karsinalle ja pujahdin sisään. Sitten vain vedin oven kiinni ja aloin puhella Tempolle. Rapsuttelin sitä, juttelin ja silittelin. Tempo kuopi maata kaviollaan, kenties lisäheinien toivossa. Parin sanasen jälkeen se lopetti touhunsa, ja keskittyi ainoastaan olemiseen. Ori vilkuili vähän joka puolelle, muttei ruvennut levottomaksi tai mitään, osoitti vain uteliaisuuttaan ja hamusi siinä samalla taskujani. Hymyilin, kaivoin porkkananpalat taskustani ja ojensin ne orille. Hoitohevoseni katsoi minua silmät tuikkien, ja tajusin, että tämä oli sitä jotain. Ori tuntui oikeanlaiselta, ja tunsin, että tuon hevosen kanssa voisin tähdätä pidemmällekin. Tempo hörähteli itsekseen, ja alkoi taas hamuilla heinänkorsia suuhunsa. Emme me vielä mitään parhaita ystäviä olleet, ei kukaan parivaljakko yhdessä päivässä sitä vahvaa sidettä ympärilleen kieputa, mutta pientä harsoa me molemmat taisimme jo pyöritellä.
Parin minuutin kuluttua sanoin Tempolle heipat, ja lähdin hoitajien huoneelle. Avasin oven varovasti, ja näin Empun, Linan ja Lauran istuskelemassa sohvalla. Tyttöjen katseet kääntyivät minuun, ja moikkasin pienesti. Nämä vastasivat ystävällisesti, joten päätin vain tepastella hymyillen näiden viereen sohvalle. Otin käteeni Hevohullun, ja hoitajatytöt alkoivat puhella iloisesti, kysellä vähän kaikenlaista. Olin iloinen, että olin vihdoinkin mukana porukassa, koska kaikki vaikuttivat niin mukavilta ja tunnelma muutenkin rennolta. Aloin jo itsekin rentoutua, ja tuttavuuden tekeminen muiden kanssa tuntui ainastaan hauskalta. Ehkä Kathreenin ja Dawin välikohtauksen mentyä ohi, ehtisin seuraavalla kerralla tutustua heihinkin paremmin... Pian aloimme kaikki valmistautua kotiinlähtöön. Ensimmäinen päivä oli ollut todella mukava, enkä peruisi yhtikäs mitään!
Ciru & Tempo - 1 hm
Hieno tarina, 4p, 10v€
|
|
Milja
Uusi kasvo
Posts: 5
|
Post by Milja on May 5, 2013 12:00:41 GMT 2
5. toukokuuta - Tutustumiskeikka
Heräsin vasta puoleltapäivin, eilisilta kun oli venähtänyt turhankin pitkäksi ja punkanpohjalle raahauduttiin vasta kolmen aikaan. Nyt, unenpöppyräisenä laahustan alakertaan ja kaadan lasiin kivennäisvettä. Voitelen itselleni paahtoleivän ja alan syömään sitä pöydän ääressä. Leipä on nopeasti sujahtanut kurkusta alas ja huuhdon viimeisen palan kurkusta alas. Silmää kutittaa ja on varmaan ihan punainen, koska olen hinkannut sitä viimeisimmät kymmenen minuuttia. Kotona on hiljaista, koska äiti lähti serkkunsa luo Tampereelle ja isä on töissä. Pikkusiskoni Mira on yökylässä kaverillaan ja tulee vasta myöhemmin iltapäivällä. Vain suomenlapinkoiramme Jätkä tassuttelee olohuoneessa ja nuorempi versio Nasti temmeltää ulkoaitauksessa kissamme kanssa. Meillä on kaikenkarvaisia eläimiä ja oli marsukin, mutta se kuoli noin vuosi sitten. Kissamme, jota sanomme Dixiksi vaikka sen oikea nimi on Dixanne, ei oikein jaksa kiinnostua Nastin kanssa leikkimisestä. Jätkä hyppää sohvalle ja alkaa nokosille, kun häivyn omaan huoneeseeni pukemaan.
Jatkuu illalla... :>
|
|