|
Post by Kathreen on Feb 3, 2013 0:36:16 GMT 2
|
|
|
Post by Kathreen on Feb 5, 2013 23:15:54 GMT 2
RADIO GAGA
"Joo, me ollaan just tulossa täs motarin kohalla", sanoin Dawille puhelimen välityksellä. "Me? Ketkä me?" Daw huomautti. "Ömöm... no minä ja Gaga tietty!" kimpaannuin. "Sä et vaa koskaa puhu ittestäs muodossa minä", nainen huomautti jälleen. Olin hetken aivan hiljaa ja yritin epätoivoisesti keksiä jotain sanottavaa. "Noh, nähään kotona. Mä oon just kaupassa. Haluuksä tai siis haluutteks te jotain?" Daw kysyi selvästi ärsyttäen minua. "Kiitoksia, mut ei", sanoin ja puhelu katkesi siltä istumalta. Hymyilin vaivaantuneesti. Traileri maasturin perässä kulki tasaista kyytiä, vaikka vähän kovampaa ajettiinkin. "Noh, kyllähän sä melko pienellä selvisit", vieressäni istuva tokaisi. "Joo-o, ootas ku päästään Mustikseen, tää nimittäein oli vasta ensimmäinen lause tässä tarinassa", sanoin kauhun kankeana. "Eiköhä me siitä selvitä", toinen naurahti.
Kaarroin suuren punaisen auton tallipihaan. Uusi miljöö rupesi jo tuntumaan tutummalta. Olihan se hienoa katsella itse suunnittelemaa tallia - ollimme me Dawin kanssa aika urakan sen eteen tehneetkin. "Magee paikka", ystäväni kehaisi. "Ai, kiitos", sanoin jotakuinkin vaatimattomasti. "Autaksä mua ton traikun kanssa?" kysyin. "Eiköhän onnistu" ystäväni tokaisi. Avasimme trailerin laskusillan ja näimme häntäänsä heiluttelevan, ruskean hevosen. Hyppäsin alas kannattimelta ja kipaisin kuljetuskärryn pikkuovelle. Talutin kauniin suomalaisen puoliverisen ulos kopista ihmisten ilmoille. Kaverini vihelsi pitkään ja sanoi: "No jo osaa olla upee elukka" "Onha se. Mikä tuuri, että mun setä soitti mulle siitä. Oli muutenki jo korkee aika tehdä pieni visiitti sinne Ranskaanki", sanoin hymyillen.
Talutimme tamman yksityisten puolelle sille varattuun karsinaan, heti Daisyn viereen. "Miksikäs sä sitä ajattelit kutsua?" kysyi ystäväni. "Olin ajatellu ihan vaa Carmenia tai Gagaa", sanoin silittäen tamman kuparista kaulaa. "Gaga on kiva... Tosin Gloriaki kävis sille", kommentoi hän. "Totta, pitääki muistaa toi", sanoin. Hoidimme Gagaa siinä hetken jutustellessa samalla. Sitten käytävälle eksyi uuden näköinen tyttö. "Anteeks hei", tyttö sanoi reippaasti kirkkaalla äänellä. "Mä etin Kathreenia ja Dawia. Tiiäättekö mistä löytäsin?" hän kysäisi. Ystäväni näytti käsillään minua ja sanoi: "Hänen korkea-arvoisuutensa, neiti Kathreen Sanchez" Kumarsin näyttävästi. "Tässä ollaan. Kukas sä olet?" kysyin mahdollisimman kohteliaasti. "Miira... mä hain tänne hoitajaks", hän sanoi nyt jo vähän aremmin. "Aa! Totta, sähän hait Tompalle! Eikse niin ollu?" huudahdin. "Joo", Miira sanoi ja loi muutaman katseen ystävääni. "Älä tosta välitä. Tuu, mä näytän sulle Tompan", sanoin naurahtaen. Ystäväni jäi katselemaan naureskellen menoamme. "Mä meen toimistoon kahville!" hän huudahti vielä. "Hasta la vista!" huudahdin teatraalisesti perään.
Johdatin Miiran tarhoille ja etsin hänelle aidan pielestä oikean riimun ja narun. "Tässä", sanoin, kun vohdoin löysin etsimäni. "Tomppa on toi pieni, ruskee, joka luultavimmin juoksee ensimmäisenä sua karkuun", neuvoin tyttöä. "Selvä", Miira sanoi ja puikkelehti aidan välistä sisälle tarhaukseen. Olin arvannut oikein, sillä Tomppa tosiaan juoksi iloisesti läpi nietosten Miira perässään lähes kymmenen minuuttia. "Siinä oliki sitte tän päivän lenkkeilyt", Miira sanoi puhisten. "Ei kuule se oli vasta alkua", sanoin ja olisin tosissani halunnut ikuistaa tytön ilmeen sillä hetkellä. "Mä näytän sulle vielä sen ponin karsinan ja lähen sit toimistolle. Tuu hakee mua sieltä, jos tarttet apua. Daw tulee varmaanki kohta sieltä kaupasta, nii siltäki voi sitte kysyä", sanoin ja jätin Tompan Miiran hoiviin.
Harpoin toimistolle. Ystäväni istuikin jo suuressa konttorituolissa siemaillen kahvia. "Otatko sä? Eiku nii, sä et juokaa", hän kysyi aluksi, mutta korjasi sitten. "Joo, muuten kyllä, kiitos", sanoin ja laskin vettä lasiin. Vedin toisen tuolin pöydän ääreen ja istu'uduin sille. "Ja sitten nää mun velvollisuudet kutsuu", sanoin siisiten paperipinon edessäni. Kaivoin esille päivän tuntilistan ja rupesin miettimään. "Mä otan ekan tunnin nii Daw saa hoitaa noi kaks vikaa tänään", sanoin. "Me voitais lähtee maastoon... Mä otan Daisyn... Siljalle Turre, Essille Jasmin, Katalle Dumle ja Moonalle Tomppa..." luettelin hevosia. "Haluuksäki mukaan?" kysyin yllättäen. "Voinhan mä vaikka lähteekki", sanoi ystäväni. "No otappa sä sitten Rontti", sanoin ilkikurisesti. "Selvä neiti!" naurahti ystäväni. "Ennen tuntia me voitas kyllä mennä Gagan kanssa vähäks aikaa maneesiin", tokaisin.
Talutimme Gagaa maneesia kohti, kun Daw huristeli autollaan tallipihaan. Naisen suu vetäytyi leveään hymyyn heti autosta noustessaan. "Hei Kat! Tulkaas vähän käymään täällä!" Daw huusi kättään heiluttaen. "Pahoitteluni", sanoin ja lähdin taluttamaan hevosta perässäni Dawin luo.
"No tässäkös se meidän kuuluisa ranskalainen peruna on?" Daw kysyi ihaillen Gagaa. "Tässäpä tää", sanoin ja aloin perääntyä vaivihkaa. "Heiheihei, äläpäs nyyt yhtään. Moi Mikko", Daw sanoi määrätietoisesti. "Terve Daw", ystäväni sanoi. "Meidän pitäs mennä nyt juoksuttaa tää poni", sanoin kärsimättömänä. "Oota nyt hetki, et mäki saan ihailla sitä!" Daw rauhoitteli. Jonkin ajan päästä pääsimme jatkamaan matkaa maneesille. Vastaan tuli vielä muutama oudoksuva katse, mutta niistä viis. Muutama vaivautui pysäyttämään ja kysymään Gagasta.
"Anteeks hei tää hulabaloo täällä", sanoin vaivaantuneena. "Eihän se ollu ku eka kappale tässä tarinassa", Mikko sanoi. Hymähdin, mutta pidin katseeni visusti Gagan päitsissä, joihin parasaikaa kiinnitin juoksutusliinaa. Maiskautin Gagan liikkeelle ja vähän ajan päästä tamma jo ravasi tyylikkäästi. "On sillä upeet askeleet", huokasin. "Todellaki! Millos ajattelit mennä selkään?" kysyi Mikko. "Kyl mun varmaanki tän viikon sisällä on pakko yrittää", vastasin. "Soita sitte mulle, nimittäin sitä näytöstä mä en haluu missata", mies sanoi. "Mä uskon sen", tokaisin ja tönäisin tätä. Gaga laukkasi ympyrää harja hulmuten. Siinä vilisti tulevaisuus.
~Kat ja nykypäivän tuulahdukset
|
|
|
Post by Kathreen on Feb 25, 2013 16:35:23 GMT 2
24.2.2013 (sunnuntai) SEKOITAT MUN MAAILMAN
Heräilin aamulla kaikessa rauhassa villa Aliisan vintiltä… vintiltä! ”Mit…?” mumisin unenpöpperössä. Aurinko paistoi läpi vanhan, likaisen ikkunan. Jouduin siristelemään silmiäni hyvän tovin, ennen kuin totuin valoon. Seuraavaksi rupesin miettimään, miten olin joutunut vintille nukkumaan. Nousin ylös ja venyttelin selkääni. Keräsin viltit ja tyynyt lattialta. Lähdin kävelemään kapeita rappuja pitkin toiseen kerrokseen. Daw kuului kolistelevan alakerrassa. Laskeuduin vielä alakertaan johtavat leveät rappuset. Daw oli keittiössä ja tervehti minua: ”Huomenta”. Tummahiuksinen nainen selvästi nauroi sisäisesti. ”Huomenta..”, sanoin hieman epäillen. Käännyin ympäri ja näin itseni eteisen suuresta peilistä. ”Herran Jumala!” kiljahdin ja hypähdin säikähtäneenä taaksepäin. Peilistä minuun katsoi pörröhiuksinen ja tummasilmäinen hahmo. ”Just..”, sanoin ja pyyhin kädelläni meikkejä naamaltani. Menin vessaan pesemään naamani ja harjaamaan hiukseni. Kun olin tarttumassa hiusharjaani, ei se ollutkaan normaalilla paikalla. ”Mitä ihmettä?” mumisin taas. ”Daaw! Missä mun harja on?” huusin naiselle keittiöön. ”Sun harjas? Ei kyl mitään hajuu!” Daw huusi takaisin. Ihmettelin asiaa hetken ja huomasin sitten harjani peilikaapin päällä.
Menin takaisin keittiöön ja avasin jääkaapin. Otin esille voin ja kurkun. Voitelin ruisleivän ja siivutin muutaman kurkkupalan sen päälle. Istuuduin pöydän ääreen Dawin seuraksi. Olin juuri haukkaamassa ensimmäistä palaa leivästäni kun Daw kiljahti: ”Eii! Älä syö sitä!” Katsahdin leipääni. ”Ääk!” huudahdin ja päästin otteeni leivästä. Ruisleivän pinnalla näkyi suuri homeläntti. ”Ei oo totta!” parahdin ja kiikutin leivän roskiin. Voitelin uuden leivän ja tarkastin tällä kertaa, että se varmasti oli ’puhdas’.
Lukittauduin aamupalan jälkeen huoneeseeni. Kävin läpi vaatehuoneeni ja löysin lopulta jotain päällepantavaa. Istahduin hetkeksi vielä tietokoneeni ääreen. Tarkastin sähköpostin ja sinne olikin tullut viesti Milalta: ”Osallistuminen hyväksytty”. Olimme Dawin kanssa ilmoittautuneet Vaahterapolun estekisoihin Carmenilla ja Nellalla – nyt ilmoittautuminen oli hyväksytty.
Kävelin alas tallille. Oli sunnuntai, joten tuntejakaan ei tarvinnut pitää. Pihalla olleet kinokset olivat jo alkaneet sulaa, ihanaa. Kävelin jollain tasolla iloisena läpi tallin yksärien puolelle. Kullanmuruni olivat hävinneet, ulkona siis. ”Ai nii”, sanoin läimäisten kädellä silmilleni muistaessani aamutallivuoroni. Hain aluksi tammat sisälle kolmen ryhmissä. Daisy ja Nella osasivat jo hienoti kävellä talli ovelta omiin karsinoihinsa, mutta Carmenin jouduin itse taluttamaan koppiinsa. Seuraavana lähdin hakemaan herroja. Rontti ja Sakke feat. Kille tulivat ilman tappeluja sisälle. Turre katsoi tarhassa sen näköisenä, että tulis nyt mutkin hakemaan. Niimpä nappasin seuraavasksi pelkän Turren mukaani. Taluttelin ruunaa hieman tallipihalla. Piensuokki käyttäytyi rauhallisesti tavalliseen tapaansa. Ihalin ruunaa auringon säteiden leikkiessä sen kuparinhohtoisella karvalla.
Orikolmiosta bongasin Petran. Hän oli minulle jo Vaahterapolusta tuttu ja tuonut nyt uuden projektinsa, Hittibiisin, Mustikkapolkuun. ”Petraa! Moi!” huudahdin jo vähän kauempaa. ”Moii!” tervehti Petra ilahtuneena nähdessään tutun kasvon. ”Mitäs sä? Tulitteks te tänään vai?” kysyin tytöltä. ”Tänään tultiin juu. Käytiin tossa vähän käppäilemässä jo”, Petra kertoi. ”Kiva. Mitäs oot nyt pitäny?” kysyin vielä levittäen käteni osoittaakseni tallia. ”Aivan ihana. Tää malli on tosi kiva”, tyttö kehui. ”Kiitti, mäkin tykkään tästä nyt. Oli se vanhaki kiva, mut nyt täs on jotenki enemmän tunnearvoo, ku ite suunnittelema”, sanoin kierrellen omahyväisyyttä. ”Vau! No, mut mä päästän sut nyt jatkaan hommia”, Perta sanoi hymyillen. ”Joo. Hyvää päivänjatkoa!” toivotin ja tuuppasin Turren karsinaansa. Hain vielä loputkin hevoset sisälle, jonka jälkeen jaoin kaikille aamuheinät. Hain varustehuoneesta Daisyn ja Carmenin suitset sekä Carmenin satulan. Otin kummatkin tammat käytävälle ja harjasin ne. Käytävälle eksyi lisäkseni myös Cida ja tätä seurasi Mikko. ”Tääl se on”, Cida sanoi taakseen Mikolle. ”Moi!” mies sanoi minulle. ”Moi! Ai sä tulit tänään”, sanoin hieman yllättyneenä. ”Joo, no sä et taaskaan vastannu puhelimees nii ajattelin vaa tulla”, kertoi Mikko. ”Kiitti Cida”, mies vielä sanoi Cidalle. ”Moi”, tämä sanoi ja otti hevosensa pois karsinasta ja lähti taluttamaan tätä ulos.
Varustimme Mikon kanssa hevoseni ja takutimme ne maneesiin. ”Haluutko sä mennä kummalla? Voisit kyl mun puolest mennä Carmenil, ku se tartteis vähä tuuppausta”, sanoin. ”No mäpäs otanki sitte sen”, Mikko sanoi. Nousimme ratsujemme kyytiin. Minä istuin Daisyn lämpimällä selällä ja silitin vanhan lusitanon kaulaa. Lähdimme kävelemään epämääräisiä reittejä maneesissa jutellen samalla. Tammat kulkivat kauniisti, mitä nyt Carmen tihkui innostustaan, mutta muuten nätisti. Lähdimme sitten ravaamaan ja pikkuhiljaan nostamaan laukkoja. Daisy köpötteli hyvää vauhtia ja vetristyi kokoajan, joka helpotti omaa työtäni reilusti. Sain tamman pian mukavan pyöreäksi ja nostin sitten laukan. Kokosin ja lisäsin laukkaa tasaisin välimatkoin. Ratsastin ympyröitä ja hieman vastalaukkoja. Mikko ja Carmen laukkasivat myös, kadehdittavan hienosti. Tamma liikkui pyöreästi ohjalla ja peräänannossakin ajoittain. Nuoren ikänsä ansiosta sitä oli vielä rutkasti aikaa treenata, toisin kuin Daisy, joka oli palvellut minua uskollisesti jo monta vuotta. Siirsin lusitanon ravin kautta käyntiin ja Mikko teki samoin. Kehuimma kumpaakin hevosta. ”Toi menee aivan upeen näkösesti”, Mikko kehui. ”Teistä puhumattakaan”, kehuin myös heitä. Kävelimme hetken ja otimme sitten taas ravia ja laukkaa. Nyt annoimme hevosten purkaa energiaa – varsinkin Carmenin – ja annoimme niiden laukata sydämensä kyllyydestä. Loppukäynnit lähdimme kävelemään maastoon. Palatessamme tallille, riisuimme hevosilta varusteet ja hoidimme ne pois. ”Kiitti taas hei ku tulit auttaa mua”, sanoin. ”Ainahan sitä voi neitoa pulassa auttaa”, Mikko sanoi. Koin äkillisen Déjà vu:n ja jäädyin paikalleni. Mikko joutui napsauttamaan sormiaan ennen kuin vapauduin transsista. ”Mitäs toi ny oli?” mies kysyi. ”Aää, eei mitää”, sopersin ja sitten hymyilin.
Veimme Carmenin ja Daisyn varusteet takaisin varustehuoneeseen niiden omille paikoilleen. Mikko meni autolleen ja seurasin hänen perässään. ”Hyppää kyytiin”, hän sanoi ja viittoi kädellään. ”Ai mitä?” kysyin ihmetellen. ”No eiks meijän pitäis niitä Sessaa ja Tinttiäki käydä kattomassa?” Mikko kysyi naurahtaen tyhmistyneelle ilmeelleni. ”Aa, joo tietenki”, sanoin keräten itseni kasaan. Hyppäsin autoon ja lähdimme ajamaan Vaahterapolkuun.
Matkalla soi radiosta vanhoja Tiktakin kappaleita. ”Ei oo totta! Soitetaanks näitä vielki?” kysyin innossani. Mikko naurahti. ”Tää oli mun lempibändi ku olin jotai kaheksan!” intoilin. ”Hei me heilutaan taas, mutta ei me kaduta. Ehkä väsyttää vähän, mutta nyt ei nukuta…”, kuului radiosta ja lauloin mukana fiiliksellä.
Saavuimme Vaahterapolun pihaan ja tulimme ulos autosta. ”Ei päättyä saa, ei tän kaunimpaa voi lahjaksi antaa eikä saada. Mun sydän lyö tän maailman tahtiin…” lauloimme yhteen ääneen niin että koko tallipihalla raikui. Mila juoksi tallista ulos ja yhtyi lauluun nauraen. ”Tän hetken, kosketuksen tunnen…”, jatkoimme. Kun kappale loppui, nauroimme kaikki. ”Nää oli ihan parhaita”, kikatin. ”Äläpä”, sanoi Milakin.
Tallissa oli hiljaista – tai oli ennen kuin me astuimme sisään. Mila lähti sekoittelemaan mössöjä hevosille, me Sessan ja Tintin luo. Otimme taas molemmat yksärikäytävälle ja hoidimme ne siinä. Haimme hevosten varusteet ja törmäsimme siinä samassa Sariin. ”Moi!” tämä sanoi kirkkaalla äänellä. ”Moi!” sanoimme. ”Kiva ku täälki käy porukkaa sunnuntaina”, Sari sanoi hieman tahmeasti. ”Jep, no oliki Mikon idea… ite en olis lähteny tuleen. Me muuten lähetään maastoileen. Haluutko lähtee mukaan?” kysäisin. ”Itseasiassa joo, voisinha mä… Jos kokeilisin sitä sun Riimiäs”, Sari sanoi ja palasi takaisin varustehuoneeseen hakemaan tamman satulan ja suitset. Me menimme takaisin lusitanojeni luokse ja varustimme ne.
Ulkona oli edelleen kaunis sää. Taluttelimme hetken kaikkia hevosia ja nousimme vasta sitten selkään. Lähdimme selkalaisessa jonossa maastoon johtavalle hiekkatielle. Ravailimme pitkin peltoa ympäröivää polkua ja suuntasimme sitten metsäpolulle. Koska lämpötila oli plussan puolella, tippui niskaamme enemmän kuin usein pisaroita yläpuoleltamme olevilta oksilta.
Polku johti suuremmalle tielle, joka vaikutti melko autiolta. Päätimme siis ottaa laukkakilpailun. Kannustin Sessaa mitä hurjimpaan laukkaan hilliten kuitenkin tilannetta sen verran, ettemme lentäneet kumoon. Näin vieressäni punertavan Tintin ja valkean Riimin. Heeeeei on niin helppo olla onnellinen, heeeeei ja elää nyt ja tässä.
Palailimme tallille reilun tunnin päästä tallille. Hoidimme hevoset pois ja sekoitimme niiden ruoat. Sitten suuntasimme taukohuoneelle. Huone henkäili tyhjyyttään lukuun ottamatta kahta maailman ihaninta henkilöä. Ei varmastikaan tarvinnut edes nimeltä mainita, ketkä. Tunsin jännityksen ilmassa. Olo oli kuin bensiinillä odottamassa syttyvänsä tulipalossa. Sari toimi sytyttäjänä: ”No mutta ketkäs ne täälä!” Markus otti kasvoilleen niin ylimielisen ja omahyväisen ilmeen, että minulla keitti yli. Tunsin punastuvan. Mieleni teki tehdä jotain radikaalia, mutten kuitenkaan viitsinyt virittää mitään show’ta siihen. Ilona Markuksen kainalossa taasen omaksui Markuksen ilmeen. Mikko otti ihan rennosti ja meni istumaan pöydän ääreen. Serasin häntä, Sari myös. Onneksi istuimme selät vihamiehiämme päin. Puristin käteni nyrkkiin. Ilma ympärilläni täyttyi hiilidioksidilla ja pian jouduin haukkomaan henkeäni, jotta sain edes hieman happea. Sitten se vähäinenkin happi hävisi. Silmissäni sumeni ja sitten putosin tuolilta. ”Kat! Kat!” huusivat ihmiset ympärilläni. Sari ravisteli minua, muttei saanut hereille. Väri oli hävinnyt kasvoiltani ja nyt punaisen tilalla oli valkoinen. Joku läpsi kasvojani. Toinen huusi käytävällä Milaa. Nainen juoksi pian huoneeseen. ”Tehkää tilaa!” tämä huusi. ”Tuokaa mulle pyyhe ja kylmää vettä”, hän käski. Hetkessä Mikko ja Sari olivat hakeneet tarvittavat. Markus katsoi myös silmä kovana, mitä tapahtui Ilonan pysytellessä kauempana. Mila kasteli pyyhkeen kylmällä vedellä ja laski sen otsalleni. Koska hengitin kuitenkin, ei ”elvytystä” onneksi tarvittu. Päässäni alkoi taas hahmottua. Raotin silmiäni. Näin Milan huokaavan helpotuksesta. Nostin päätäni ylös, sitten nousin istumaan. Jouduin kuitenkin vielä pitelemään päätäni, sillä minua huimasi hieman. Näin turhautuneen katseen takarivissä seisovan Ilonan kasvoilla ja päässä alkoi pimetä taas. ”Kat! Kat, nyt kato muhun, pidä silmät auki!” Mila käski. Avasin taas silmiäni ja varoi katsomasta Ilonaan. Käänsin hieman päätäni ja näin Mikon ja Sarin. Sarin vieressä seisoi Markus hieman huolestuneen näköisenä. Hymyilin hänelle hieman, jolloin hän käänsi kasvonsa poispäin. Hän tarttui Ilonan käteen ja talutti tämän pois tilasta.
Hetken päästä oloni oli jo parempi. Sari kiikutti litroittain sokeripitoista juotavaa eteeni ja kittasinkin niitä siihen tahtiin, että pian saisin hirveän hikan. Mikko istui vieressäni pöydän ääressä ja tarkkaili tilannetta. ”Tosi pyttymäistä käytöstä kyllä sil Ilonalla”, sanoi mies. ”Aijaa”, sanoin myöntävästi. ”Sua ei kyl nyt voi jättää yhtään yksikses, jos vaikka taas lyö vintti pimeeks”, Mila huolehti. ”Ei hätää, se on mun kyydillä”, ilmoitti Mikko. ”Vintistä puheenollen... Mä heräsin tänä aamuna meijän vintiltä! Mulla ei oo harmaintakaa aavistusta, miten mä sinne jouduin!” kerroin. ”Oho! No sullapas onki ollu arvotuksellinen päivä”, Sari kommentoi.
Pienen huilitauon jälkeen lähdimme Mikon autolle. Istuin pelkääjän paikalle ja lähdimme liikenteeseen. Matkalla rupesin taas voimaan huonommin, mutta ”saattajani” piti huolen, että pidin silmäni auki. Mustikkapolussa hän saattoi minut ovelle asti ja lähti vasta kun Daw tuli avaamaan. ”Moi. Tää neiti kuule pökräs tänään, et kato et se pysyy nyt iha kunnossa”, Mikko informoi. ”Jahas, että sellasta tänään”, Daw sanoi hymyillen. Näytin kai jotenkin hirveän surkealta, sillä hän nappasi käsivarrestani kiinni ja talutti sisälle. ”Moikka! Ja kiitti vielä”, sanoin, ennen kuin ovi sulkeutui.
Kun söimme yhdeksän aikaan illalla iltapalaa, Daw sanoi: ”Tänäyönä sit pysyt ihan omassa huoneessas” ”Mitä?”, sanoin ja sain melkein nielaistua leivän väärään kurkkuun. ”No viimeyönä sä lähit pienelle tutkimusmatkalle vintille”, Daw sanoi nauraen. ”Jaaa”, sanoin itsekin hymyillen. ”Vai että sellasta tänään”, sanoin vielä.
~Hullu päivä staring Kat & Heposet
|
|
|
Post by Kathreen on Mar 24, 2013 22:07:19 GMT 2
HILJAIS VARHAISELOAHeräsin kerrankin aikaisin, ja vielä sunnuntaina! Minulla oli tunnetusti superkuulo, joten Daw ei noteerannut ollenkaan herätykseeni, joka pirisi liiankin hiljaisella. Nousin ääneti ja tungin jalkani aamutossuihini. Kävelin alas keittiöön ja avasin jääkaapin oven. Sieppasin syliini pari kananmunaa ja croisanttitaikinatölkin. Pyörittelin taikinasta kuusi croisanttia ja laitoin ne uuniin. Rikoin kananmunat pannulle ja paistoin ne kerrankin onnistuneesti. Laitoin kummatkin munat omille lautasilleen ja toisen lautasen päälle liinan. Otin itse toisen lautasen, haarukan sekä veitsen ja istuin saarekkeen ääreen syömään. Pian croisantitkin olivat valmiita. Sujautin kaksi lämmintä croisanttia liinan alle lautaselle, kaksi otin itselleni ja loput laitoin leipäkoriin. Söin nopeasti croisanttini ja palasin huoneeseni. Avasin hiljaa vaatehuoneeni oven ja etsin sopivaa päällepantavaa. Pukeuduin ja kävin aamupesulla. Sitten suuntasin pihalle ja alas talliin. Nappasin mukaani Daisyn, Gagan ja Blondin. Kuljetin kaikki kolme sulassa sovussa omaan tarhaansa ja palailin sitten talliin. Hain loputkin hevoset ulos, jonka jälkeen lähdin kärräämään tarhoille heiniä. Tammat eivät millään malttaneet odottaa aamuruokiaan ja juoksentelivat näyttävästi tarhaa ees taas. Lopulta nekin saivat mielen rauhan heittäessäni niille nauraen heinänsä. Nellaa ei näkynyt leidien tarhassa, sillä se kärsi hieman yskästä. ~Kat ja kerrankin hoidettu aamutalli
|
|
|
Post by Kathreen on Jun 11, 2013 12:59:46 GMT 2
UNOHDA –EN KOSKAAN
Heräilin tapani vastaisesti jo ennen Dawia. Auringon ensisäteet läpäisivät paljaan ikkunani ja heijastelivat silmiini. Avasin silmäni, olin hereiilä, olin hyvällä tuulella. Käyskentelin alakertaan pitkin mahtavia leveitä portaitamme ja edelleen keittiöön. Painoin radion päälle ja avasin ruokailutilan ikkunat. Raikas tuulahdus pyyhkäisi läpi keittiön. Tuuli pyyhki pölyttyneet pinnat hetkessä, samalla se pyyhki pois viimeisetkin talven ja kevään rippeet tuoden kesän mukanaan.
Istahdin ikkunalaudalle ja ihastelin maisemaa. Jonkun silmään se ei taatusti näyttänyt kauniilta. Itse näin omaa kätteni työtä. Mikä ihmeellinen onni olikin minua ja Dawia kohdannut, kun perimme Mustikkapolun Bambilta. Nainen vietti tällä hetkellä rauhaisaa elämää kaupungin vilskeessä. Kaipasin aika-ajoin itsekin vanhaa elämääni kaupungissa. En ollut sidottuna mihinkään, en edes Daisyyn, sillä sitäkään en omistanut vielä. Tosin siitä oli jo kauan, enkä muistanut tuosta ajasta paljoakaan.
Muistin sen ilon päivän, kun asuimme vielä Walesissa, Britanniassa. Olin juuri sinä kesänä täyttänyt kahdeksan. Isä vei minut ajelulle ja päädyimme maaseudulle kauniin keltaisen talon eteen. Talo näytti pienen tytön silmään valtavalta. Piha itsessään oli vieläkin suurempi ja tarkasti kasvatettu ja ryhmitelty puutarha oli kuin suoraan satukirjasta. Kymmenet omenapuut ja mansikkataimet peittivät vehreydellään maastoa ja kutsuivat luokseen. Talon takana koreili taloa mukaileva kolmen karsinan talli. Talli kääntyi L:n tavoin ja loi näin pienen tallipihan. Ihmettelin, miksi isä oli minut sinne tuonut, vaikka mielessäni osasin jo toivoa jotain.
Kului puolitoista kuukautta ja koko talo, oma huoneeni mukaan lukien oli sisustettu tavaroillamme. Äitini loi ennen tyhjänpatteina olleista huoneista mitä ikinä pystyimme kuvittelemaan mm. teehuoneen sekä pienen kirjaston. Kaksitoistavuotiaana näin talossa tietenkin miljoonittain mahdollisuuksia. Käytinkin viikkotolkulla aikaa tutkien taloa. Vihdoin minua onnisti ja löysin suuren tulisijan vierestä salakäytävän. Löysin käytävästä mielenkiinnostavia tavaroita kuten pienen koristeellisen pastillirasian, sormustimen ja jopa vanhan kaksisenttisen. Säilöin arvoesineeni pieneen peltilaatikkoon, jonka olin päällystänyt äidin lahjapapereilla.
Täytin muutaman vuoden kuluttua kesällä kymmenen ja ratsastusvuosia oli kerääntynyt myös kiitettävä määrä, kuusi vuotta. Olin yhä hartaammin oman ponin perään. Vetosin myös sillä, että pihassamme oli täysin upeassa kunnossa oleva tallirakennus tyhjillään. Myös äitini oli hevosihmisiä ja isäkin jollain tasolla, toin vain suurten eläinten käsittelijänä. Sattumoisin isän ystävä Portugalista tuli käymään meillä sinä keväänä. Kyseinen mies omisti suuren lusitanotallin kotimaassaan. Isän ja miehen keskustelut päätyivät juuri näihin lusitanoihin illan myötä. Nukuin erittäin levottomasti seuraavan yön. Aamulla mies soi meillä aamupalan, mutta joutui sitten kiirehtimään tärkeään tapaamiseen Lontooseen. Veimme miehen rautatieasemalle ja hyväästelimme tämän. Paluumatka kotiin oli normaalia hiljaisempi. Koko päivän elin kuin matalapaineessa. Päivällisellä isä sitten avasi suunsa ja kertoi uutisen: ”Kat, äiti ja minä juteltiin eilen sen Portugalin sedän kanssa. Hän omistaa Portugalissa suuren Lusitanian hevostallin, kuten varmasti kuulitkin. Kerroin sille sedälle, että sinä olet kinunnut jo vähän aikaa omaa hevosta. Setä naurahti silloin ja jokin ajan leikinlaskun jälkeen asia totistui. Aloimme keskustelemaan hevosen hakinnasta ja lusitanoista. Lopulta tämä setä ehdotti, että ostaisimme häneltä muutaman hevosen. Äiti oli myös sujut asian kanssa. Päätimme sitten, että lähdemme kesäkuun alussa käymään siellä katsomassa hevosia. Jos sieltä nyt sattuisi löytymään muutama sopiva yksilö, soisimme harkita niiden tuomista tänne.” Olin onnen sokaisema. Siitä päivästä lähtien pakkasin matkalaukkuani yhä uudelleen ja uudelleen ja harjoittelin ahkerasti muutamia helppoja portugalilaisia lausahduksi, kuten kiitos ja heihei.
Lopulta koitti se hartaasti odotettu päivä ja lensimme Portoon, Portugalin pohjoisosassa sijaitsevaan kaupunkiin. Setä oli meitä vastassa lentoketällä ja matkustimme hänen kyydissään vielä muutaman tunnin tallin viereiselle hotelille. Jätimme tavarat sinne ja suuntasimme kohti valtavia valkeita tallirakennuksia. Kiersimme läpi rakennusten ja tarhojen sekä kettien. Tarkastelimme uljaita hevosia tarkoin. Setä kertoi tarkasti jokaisesta hevosesta, niiden vahvuuksista sek heikkouksista.
Viimein olimme käyneet kaikki hevoset läpi. Isä ja äiti – sekä minä – olivat yksimielisiä valinnoistaan. Tummanpuhuva ori sekä voikko tamma. Setä pyysi muutamaa tallityöntekijää varustamaan kyseiset hevoset ja tuomaan ne suurelle maneesille. Meille etsittiin sopivat kypärät ja niin pääsimme kokeilemaan hevosia. Isä talutteli minua Daran, oikealta nimeltään Darling dear’n selässä kun äiti ratsasti Skinfax Pridea eli Pinsiä. Prins oli melko arvaamattoman ja tuliluonteisen oloinen, mutta tatava, taitava totta tosiaan. Dara taasen oli kuin rauhallisuuden tyysija, mahtava ratsu niin osaavalle kuin aloittelijallekin. Päädyimme siis ilman yhtäkään erimielisyyttä näihin kahteen. Viivyimme viikon Portossa ja palasimme sitten takaisin Walesiin. Kotona odottikin sitten muutaman viikon jännitys.
Kunnostimme tallia joka ilta. Myös viikonloput kuluivat rattoisasti maalaten seiniä. Lopulta heinäkuun puolivälissä saimme tiedon, että hevoset olisivat viikon sisällä Englannissa. Lähdimme siis seuraavaksi viikonlopuksi Lontooseen vastaanottamaan arvokkaita elämiä. Laiva rantautui Lontoon satamaan lauantaiaamuna. Hevoset saivat viettää seuraavan yönsä suurella paikallisella ratsutallilla. Sunnuntaina lähdimme ajamaan takaisin kotiin. Pitkääkin pitemmän matkan jälkeen saavuimme kotiin ja päästimme hevoset huolella aidatuille laitumille. Ne nauttivat selvästi päästessään vihdoin temmeltämään ja syömään tuoretta heinikkoa.Istuskelin päiväkaudet laitumilla hevosten seurassa. Aina välillä isä nosti minut Daran selkään ja talutteli muutaman kierroksen.
Syyskuussa koulut alkoivat jälleen. Koulu söi paljon aikaa hevosten kanssa olemiselta, mutta hoidin kuitenkin asiani niin, että ehdin joka päivä tervehtimään rakkaita hevosiamme. Sinä syksynä kehityin hurjasti ratsastajana, sillä äiti opetti minua Daralla aina kun kerkesi.
Seuraavana kesänä täytin 11. Se heinäuu oli kuin kaunista unta: Daisy syntyi. Sain Daisysta paremman ystävän, mitä kukaan osasi kuvitella. Vartuimme yhdessä ja opimme tuntemaan toisemme. Seuraava kouluvuosi lensi kuin siivillä puuhatessani pienen varsan kanssa. Kesällä Daisy oli jo kasvanut huomattavasti verrattuna edelliseen syksyyn.
Minä olin 14- ja Daisy 4-vuotias sinä keväänä kun muutimme Suomeen. Olimme löytäneet ihanan asunnon maalaiskaupungista. Muutaman kilometrin säteellä sijaitsi muutama talli. Olimme tutustuneet niihin huolella Britanniasta käsin. Yksi oli ylittänyt muut ja saimmekin vähän ajan päästä vahvistuksen tallipaikasta. Äidin sisaruksia asui useampikin Suomessa ja jotain alkuperäänkin meidän suvulle sieltä löytyi. Kielen kanssa minulla ei siis ollut kuin hieman alkukankeutta.
Se oli sunnuntai, 29.5., kun lastasimme Daisyn traileriin ja lähdimme matkaamaan kohti Mustikkapolun tallia.
Istuin etupenkillä isäni ajaessa autoamme. Kuuntelin kuinka sade hakkasi kattoa ja ikkunoita. Katsahdin olkani yli taakse ja näin autemme perään kiinnitetyn trailerin. Se sisältä kantautui vaimea hirnahdus. Daisy. Käännyin takaisin eteenpäin. Vatsassani lenteli miljoona ja yksi perhosta, sillä puiden lomasta pilkotti kaunis tallirakennus. Isä hidasti vauhtia mutkassa. Katsahdin vielä taakse varmistaakseni, että traileri oli varmastti pystyssä . Isä pysäköi auton parkkialueelle. Singahdin ulos salamana, kuin heittoistuimen lennättämänä. Pysähdyin hetkeksi katsomaan tallin ovelle. Siellä seisoi sadetakkiin sonnustautunut nuori nainen. Isä tuli luokseni ja kysyi: "Kukas tuo on?" "Varmaankin Bambi", vastasin, vaikka en ollu yhtään varma asiasta. Nainen tuli luoksemme. "Moi, tervetuloa Mustikkapolkuun! Mä olen Bambi, pääomistaja. Myy on tuolla tallissa, se on tallimestari" Bambi esittäytyi ja jatkoi: "Sä oletkin varmaan Kathreen." "Joo, Daisy on tuolla traikussa", sanoin ja yritin kuulostaa itsevarmalta. "Sä voit tuoda sen tonne talliin käytävälle siks aikaa, kun me hoidellaan noi paperit. Mä voin sanoo vaikka Vuonikselle, että tulee jeesimään sua", Bambi ehdotti. "Kiitti. Mä käyn hakemassa sen tuolta, iskä, tuutsä auttamaan mua taas sen laskusillan kanssa?" kysyin isältä. Daisy ei oikeen tykännyt laskusilloista ja rupeis aina riistämään kun silta laskettin. Livahdin pikkuovesta traleriin ja kiinnitin tammani riimunvarteen. Otin tukevan otteen narusta ja huikkasin isälleni, että saa avata. Bambi ja isä avasivat laskusillan ja minä talutin Daisyn ulos. Onneksi tällä kertaa säästyttiin hankaluuksilta ja Daisy tuli kiitettävästi ulos trailerista. Kun Daisy oli kokonaan ulkona, Bambi ja isä sulkivat trailerin ja lähtivät kävelemään kohti tallia, minun ja Daisyn seuratessa.
Kun pääsimme käytävään, pysähdyimme Daisyn kanssa katsellen kuinka isä ja Bambi katosivat toimistoon. Pian rappusia alas tuli aika blondi tyttö. Kun tyttö oli meidän kohdallamme hän sanoi: "Moi! Mä oon Vuonis, sä oot kuulemma se uus omistaja ja toi on sit kai Daisy! Ihana! Mulki on oma poni, Highland ja se sai just varsan, se on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin söpönen!" "Kiva, sulki on siis oma hevonen tai siis poni? Mä oon Kathreen ja täs on siis mun lusitanotamma Daisy, märkä lusitanotamma Daisy", korjasin naurahtaen. Riisuimme yhdessä Daisylta kuljetussuojat ja -loimen. Ehdimme harjatakkin Daisya hetken, ennen kuin isä ja Bambi palasivat toimistosta. "No niin, te saitte Daisyn laitettua, viedäämpäs se nyt tarhaan muiden kanssa", Bambi neuvoi. "Joo kyllähän me saatiin", sanoin ja hymyilin Vuonikselle ja hän takaisin minulle. Heitin sadeloimen Daisyn selkään ja lähdin taluttamaan sitä Bambin perässä. Bambi pysähtyi erään tarhan kohdalla. "Tässä olis nyt sitten Daisyn tarha", Bambi sanoi ja osoitti oikealla puolella olevaa tarhaa, jossa laidunsi muutama muu hevonen katoksen alla. Bambi avasi portin ja minä talutin tamman aitaukseen. Käänsin hevosen itseäni päin ja päästin sen irti. Daisy lähti jolkottelemaan uusien tarhakavereidensa luo ja alkoi heti tehdä tuttavuutta niiden kanssa. "Tulehan, Kathreen! Mennään kotiin! Tulet sitten huomenna katsomaan Daisya!" isä huusi auton luota. "Joo, joo, mä tulen!" Huikkasin takaisin. Sanoin heipat Vuonikselle ja Bambille ja lähdin kiiruhtamaan kohti autoa. Istuin etupenkille ja kiinnitin turvavyöni. Isä kaartoin mutkan ja katsahdi taakseni, tyhjä traileri körötteli tasaista vauhtia auton kanssa.
Käänsin katseeni kohti kelloa. Oho! Olin unohtunut muistoihin jo ehkä hieman liiankin pitkäksi ajaksi. Söin nopeasti aamupalan ja kiirehdin laitumille tarkastamaan vesiastiat.
~Kat ja aamutunnelmat
|
|
|
Post by uduseluga on Apr 25, 2019 19:08:20 GMT 2
|
|
|
Post by leonijojepewi on Apr 25, 2019 21:04:46 GMT 2
|
|
|
Post by uiburiqur on May 6, 2019 17:34:07 GMT 2
|
|
|
Post by itnebobepit on May 6, 2019 19:40:47 GMT 2
|
|
|
Post by ibixdifmt on May 27, 2019 11:12:49 GMT 2
|
|
|
Post by egutemanu on May 27, 2019 13:26:56 GMT 2
|
|
|
Post by emoqovafuc on Jun 2, 2019 4:30:51 GMT 2
|
|
|
Post by opacaserel on Jun 5, 2019 20:36:04 GMT 2
|
|
|
Post by egufijituc on Jun 5, 2019 22:19:04 GMT 2
|
|
|
Post by igamamo on Jun 19, 2019 18:47:13 GMT 2
|
|
|
Post by ettelivoyob on Jun 19, 2019 20:44:12 GMT 2
|
|
|
Post by zexiquwaiqip on Sept 9, 2019 13:14:23 GMT 2
|
|
|
Post by usapujisetpi on Sept 22, 2019 19:46:50 GMT 2
|
|