|
Post by Bambi on Mar 11, 2012 21:32:48 GMT 2
- Missä on sun sisäpohje? Se hevonen varmasti tekee kaiken helpoimman kautta, jos et laita sitä työskentelemään kunnolla! - Mä kuolen! Ei tän hevosenkaan kunto kaikkea kestä! Kuulin hengästyneen vastauksen. Tyttö yritti epätoivoisesti korjata asentoaan ja aloitti uuden voltin. - Höpöhöpö, sillähän riittää virtaa vaikka koko tallin hevosille! Ulko-ohjan tuki on tärkee. Sitten koitat saada sen paremmin asettumaan ja myötäämään kaulasta. Ja se sisäpohje kutittelee sielä kokoajan! Kathreen keskittyi entistä intensiivisemmin ja sai lopulta Daisyn taipumaan kunnolla. - No niin ! Nyt menee jo paremmin. Tyttö ohjasi tammansa uralle ja jatkoi toiseen päätyyn. Daisyn kaviot kopsahtelivat. - Tiesikkö, että tuo kopina kuuluu siitä, kun sen takajalka osuu etujalkaan? Nyt on sellanen ravi, että kun tälläsen pidät kisoissa nii johan varisee tyylipisteitä. Annapa sille ohjaa ja ota käyntiin nii laitetaan neitille vilttiä päälle. Kathreen ohjasi tamman luokseni ja levitin paksun punaisen fleeceviltin sen selkään ja Kathreenin takapuolenkin alle tämän seistessä jalustimilla.
Jätin ratsukon lopettelemaan tuntia rauhassa ja palasin talliin. Menin sisään rauhallisen siiven ovesta ja kurkistin tottumuksesta Dellan karsinaan. Tyhjä se oli edelleen. Pari hassua heinänkortta kivilattialla. Oli niin outoa, kun ei ollut enää sitä omaa tuttua Dellaa, joka sai aina unohtamaan muut murheet puraisemalla pakarasta tai polkaisemalla kavionsa koko kuuden sadan kilon painollaan jalalleni juuri silloin, kun minulla ei niitä turvakärjellisiä kenkiä ole. Hymähdin itsekseni ja hiippailin oripuolelle. Iippu viikkasi juuri Tempon loimea orin karsinan ovessa olevalle tangolle. - Moikka Iippu! - No moi, tyttö vastasi hymyillen. - Aattelin lähtä maastoon Tempolla. Viittisitkö laittaa sen valmiiksi? - Joo, ei mulla oo kiire. Käännyin kannoillani ja jatkoin matkaani yläkertaan. Tarkistin toimistossa sähköpostit ja nappasin naulakosta kypäräni ja hiukan paksumman takin. Rappusissa melkein törmäsin Dawiin joka asteli portaita ripeään tahtiin kohti yläkertaa. - Hei Daw! Lähe mun kanssa maastoon? - Muuten voisin joo lähteä, mutta Sakella on vapaapäivä... - No ota vaikka Dumle? Siitä on tullu sellanen ihrapallero ettei toista... Kerran kun taputat sitä lautasille niin hyllyy vielä ens viikollaki! - Hih, ehkä mä voisin! Daw nauroi.
Puolen tunnin kuluttua seisoimme pihalla lauhassa talvi-ilmassa kiipeämässä ratsujemme selkään. Myös Kathreenia olin kiusallani mukaan pyytänyt, mutta tyttö oli vieläkin hengästynyt rääkkitunnistani. - Eiköhän mennä! Daw sanoi ja patisti ratsunsa liikkeelle. Tempo askelsi pitkillä reippailla askelilla Dumlen lyllertäessä vierellä.
|
|
|
Post by Bambi on Mar 18, 2012 17:21:03 GMT 2
- Voi Sakari! Mitä ihmettä sä teet täällä? Kummastelin avatessani tallin oven. Poni seisoi keskellä käytävää ja mussutti Delin ovessa riippuvaa loimea tamman mulkoillessa vierasta murhaavasti.
Nappasin tiukan otteen Saken otsatukasta ja lähdin kiskomaan pikkuoria takaisin omaan karsinaansa. Liukuovi oli selällää ja ovea kiinni pitänyt säppi lojui lattialla karsinan edessä. - Mitäköhän täälläkin on tapahtunut? Kummastelin sitoessani veikeän ponin oven kiinni riimunnarulla.
Kaivoin puhelimeni takin taskusta ja etsin sieltä Dawin numeron. - Sakke oli onnistunu rikkomaan karsinansa lukon. - Mitä? Miten? Tyttö ihmetteli puhelun toisessa päässä. - No emmä tiiä... Siinä on poni ihmeitä täynnä. Sun pitää kans varmaan ostaa Cidalle uus loimi, koska Sakke oli pureskellu Delin tuliterän toppiksen rikki. - No voi hyvää päivää! Mä ruuvaan sen lukon takas illalla, jos se siihen saakka pysyis karsinassaan. - Voin laittaa ponin Tempon karsinaan, ku lähen treenaa. - Okei. Kiva.
Puhelu loppui ja minä aloin laittaa Tempoa valmiiksi. Kun ori oli valmis, talutin sen käytävälle seisomaan ja siirsin sitten Saken sen karsinaan. Ja ei kun treenaamaan !
|
|
|
Post by Bambi on Apr 11, 2012 21:17:48 GMT 2
Huokasin syvään. Miksi kaikki nyt menee jotenkin penkin alle. Kathreen onnistui hankkiutumaan sairaalaan ja Daw murehtii Saken jalkaa. Minulla olisi tänään sata ja kaksi asiaa tehtävänä ja ensiviikolla Mustikseen kotiutuisi pari uutta asukastakin. Astelin ripeästi pihan poikki Nekku kannoillani, tuo koira ei vielä tiennytkään mikä sitä ensi viikolla odottelisi, enkä suotta kiirehtinyt asiaa sille kertoakaan, harmistuisi turhaan, ainoa ilopillerini.
Avasin tallin oven ja moikkasin käytävällä parveilevaa lapsilaumaa. Kymmenenkesäiset oppilaani kyselivät innoissaan, millä hevosilla he nyt saisivat ratsastaa. Kiinnitin ratsulistan ilmoitustaululle ja käväisin sitten toimistossa hoitamassa rehutilaukset ja pari pikaista puhelua. Palasin sitten takaisin talliin ja kävin tarkastamassa Saken jalan tilanteen ennen kuin menisin auttamaan ratsastajia hevosten laitossa. Jalassa ei ollut tapahtunut muutosta, epäilin jo vahvasti puikkoluun rasitusvammaa, joka tietäisi pitkää lepolomaa. Jäisipähän Dawille aikaa ratsastella muita hevosia läpi.
Ratsukot tallustelivat perässäni tallin takaa kulkevaa tietä pitkin maneesiin. Avasin oven selälleen ja odotin, että kaikki olivat tulleet sisään. Päivä oli huono, eikä sitä yhtään parantanut Elinin satulasta puuttuva jalustinkumi, Lissun väärin kootut suitset, Jasun jalustinhihnat, joissa oli liian vähän reikiä, eikä Kelmi, joka tapansa mukaan lähti tallustelemaan uralle ihan omia aikojaan, ennen kuin ratsastaja oli kunnolla selässä. Kaikki neljä ratsua olivat kuitenkin pian uralla. Dumlen ratsastaja oli kuitenkin unohtanut ruunan takasista hivutussuojat, joten kiristin pinnaani entisestään. Pidin suoraan sanottuna huonon tunnin. En ollut ehtinyt suunnitella sitä etukäteen, joten harjoitukset olivat tylsää peruspullaa. Omat ajatukseni olivat jossain ihan muualla, kuin tunnin pidossa ja vaikka yritin keskittyä opettamiseen, en vaatinut ratsastajilta riittävästi, vaikka yleensä olin armoton.
Tunti oli onneksi pian loppu ja Lily tuli pitämään seuraavan. Palasin parin ratsastajan kanssa talliin, jonne oli onneksi saapunut hoitajia, jotka auttoivat oppilaitani riisumaan ratsut pois varusteista. Palasin yläkertaan toimistotöiden pariin. Pari tyttöä kävi hakemassa laskun uuteen ratsastuskorttiin, mutta muuten oli melko hiljaista.
Yksi hermoloma, kiitos.
Bambi
|
|
|
Post by Bambi on Aug 9, 2012 0:15:23 GMT 2
Astelin pitkin sahanpurunhajuista tallikäytävää. Raotin satulahuoneen ovea ja sieltä lehahti ikävä lateksimaalin katku. Tänään olin pakannut monta kuljetusvaunua ja lähettänyt kuusi ratsuani uuteen kotiin. Se ei tuntunut kovin hyvältä, mutta uskoin sen kirpaisevan enemmän. Totuus kuitenkin oli, ettei vanhojen hevosten paikka ole ratsastuskoulun vilskeessä. Lisäksi talli alkoi olla niin suuri, etten millään ehtisi antaa jokaiselle hevoselle riittävästi huomiota. Uusi tallirakennus olisi valmis huomenna. Aamulla olisi ruuvattava ruokakupit seiniin ja nimikyltit oviin. Remonttimies tulisi vielä asentamaan varustehuoneeseen kaapit ja satulatelineet, minkä jälkeen olisi vain roudattava kaikki varusteet Villa Aliisasta.
Hoitajat saisivat itse vaikuttaa pirtin sisustukseen, sillä yläkerran tilat eivät toimistoa lukuunottamatta olleet vielä ollenkaan kuosissa. Hevosille talli aukeasi kuitenkin jo huomenna, sillä ympärivuorokautinen laidunkausi olisi nyt ohitse.
Mietiskellen, Bambi
|
|
|
Post by Bambi on Aug 10, 2012 0:06:03 GMT 2
- Kiitos kaikille tunnista! Ohjailkaa ne ponit siihen keskelle kaartoon, tiputtakaa molemmat jalustimet ja hypätkää hevosen vasemmalle puolelle. Daw kailotti noin kymmenenkesäisille lapsosille maneesin keskeltä. Hän talutti oikealla puolellaan pientä russiruunaa, joka ei selkeästikään ollut tyytyväinen kohtaloonsa. Ponin selässä pieni poika istua kökötti huuli mutrussa ja kypärän lippa vinossa ihan kuin itkua pidätellen. - Vai että on Kelmi taas kelmeillyt...? Daw auttoi pojan alas satulasta kertoen samalla, kuinka Kelmi oli vienyt pientä tuntilaista 6-0, eikä ollut kuunnellut ollenkaan ohjaa taikka pohjetta. Poika katsoi Kelmiä pitkään ja kipitti sitten maneesin reunalle äitinsä luo.
Maneesi tyhjeni Dawin johdolla ja me jäimme kaksin pienen gotlanninrussin kanssa. Pidensin jalustimet täyteen mittaansa ja ponnistin pikkuponin selkään. Onneksi kukaan eläinsuojeluviranomainen ei ollut näkemässä, sillä olisin varmaan saanut eläinrääkkäyssyytteen. Sen verran pieneltä poni tuntui takamukseni alla - Ja niin tuntui satulakin... Pienet ponit oli tarkoitettu pienille ratsastajille ja pienet satulat pienille poneille.
Heti alkuun Kelmi heitteli jos jonkinnäköistä pukkia ja potkua. Otin ohjat tiiviisti tuntumalle ja lähdin pyörittelemään sieviä voltteja ympäri uraa. Poni ei selkeästi ollut ollenkaan samaa mieltä ja se yritti karata alta joka ikisessä kurvissa. Pikkuhiljaa Kelmi alkoi taipua paremmin ja lopulta lopetti temppuilunkin. Otin uralle muutamia pysähdyksiä ja peruutuksia ja kun herkkyyttä alkoi löytyä nostin laukat molempiin suuntiin. Laukassa poni alkoi jälleen heittää takamustaan, mutta pienellä näpäytyksellä se lopetti senkin.
Enempää en poniherraa enää viitsinyt rääkätä vaan annoin sen ravailla hetken pitkillä ohjilla ja sitten kävellä kymmenisen minuuttia, minkä jälkeen loikkasin alas selästä, nostin jalustimet ja lähdimme tallustamaan talliin. Talutin ponin upouuteen pesukarsinaan ja pyysin ohikulkevaa tuntilaista hakemaan kelmin riimun. Kiinnitin Kelmin molemmilta puolilta ketjuilla ja riisuin sitten varusteet. Kelmi sai osakseen lämpimän suihkun ja sen jälkeen kunnon hieronnan. Ehkäpä nyt oppisi poni käyttäytymään tunneilla.
Bambi
|
|
|
Post by Bambi on Jan 31, 2013 1:39:54 GMT 2
Avasin trailerin takapuomin aamuhämärässä. Mustikkapolussa tuoksui samalta kuin aina ennenkin, mutta muuten paikka oli muuttunut paljon. Lähiaikoina en ollut ehtinyt käydä tallilla paljoa, sillä olin saanut töitä kunnan eläinlääkärinä ja muuttanut keskustan tuntumaan valoisaan kerrostalokolmioon. Omakotielämä ainaisine lämmityslaiteongelmineen ja lumitöineen oli saanut jäädä taakse ja olin avannut uuden sivun elämääni. Vai olinko sittenkään? Tässä sitä taas oltiin uuden hevosen kanssa tutussa tallipihassa. Tiesin tarkalleen jokaisen kiven ja kannon tuolla pihalla, vaikka kaikkea peittikin nyt paksu lumikerros. Sadat kerrat olin kompuroinut kuoppaisella polulla, joka oikaisi maneesin pikkuovelle. Paikka tuntui niin tutulta, mutta silti vieraalta. Oma kädenjälkeni oli kummasti kadonnut. Riimunnarun päästä kuului tympääntynyt tuhahdus ja ennen kuin huomasinkaan, istuin takamuksellani jäisellä parkkipaikalla pidellen kaksin käsin kiinni narusta, jotta sen toisessa päässä tylsistyneenä rimpuileva poni ei karkaisi. Aivan, poni se oli. Hauskan värinen nuori issikkaruuna, ei ollenkaan tyyppiäni, mutta silti niin valloittava tapaus. Meidät esiteltiin toisillemme, kun eräs tuttuni tarvitsi apua löytääkseen nuorelle viikarille uuden kodin. Hän oli saanut ponin pilkkahintaan suoraan Islannista. Ponin vanhemmista ei ollut varmaa tietoa, sillä pieni varsa oli kuljeskellut yksin suuressa hevoslaumassa, eikä se tunnistanut yhtään tammaa äidikseen. Varsan kasvattaminen olisi lauman omistajalle tullut liian työlääksi, joten varsa myytiin Suomeen. Tuttavani oli tarvinnut omalle suomenhevostammalleen ottolapsen, sillä tämän varsa oli kuollut parin päivän ikäisenä ja tamma ei meinannut toipua menetyksestään millään. Aluksi minun piti vain peruskouluttaa poni, mutta niinhän siinä sitten kävi, että ihastuin siihen niin paljon että ruuna oli nyt kävelemässä vierelläni kohti Mustikkapolun uutta tallirakennusta. Kat ja Daw eivät oikeastaan tienneet ruunan saapumisesta. Olin minä heille joskus Taavista puhunut sillä silmällä, josko sen joskus Mustikseen toisin, mutta varsinaisesti en saapumispäivää ollut ilmoittanut. Päätin siis käyttää vaikutusvaltaani ja talutin ponin väliaikaisesti Tempon tyhjään karsinaan. Tempo oli tarhattu jo varhain aamulla. Se sai viettää melko laiskaa elämää, sillä minä olin kisakenttäni jo nähnyt. Enimmäkseen oria liikutteli Iippu, mutta olin minä sen satunnaiseen tuntikäyttöönkin luvannut. Riisuin Taavilta loimen ja kuljetussuojat, mutta riimun jätin päähän. Rehulasta toin ponille pari siivua heinää ja lähdin sitten hakemaan autostani Taavin tavaroita. Varustehuoneeseen päästyäni nostin satulan lähimpään tyhjään telineeseen ja aloin pinota loimia ja huopia ensimmäiseen kaappiin. Juuri kun sain kaapin oven suljettua ja ajattelin lähteä hakemaan loput tavarat, alkoi käytävältä kuulua puhetta. - No mikäs ihme tää poni on? Kuului Katin kummastunut ääni. Väänsin naamani irvistykseen ja jäin odottamaan vielä hetkeksi ennen kuin astuisin käytävälle. - Voi ei, Bambin auto oli kyllä pihassa, mutta luulin että se toi vaan traikun tänne säilytykseen. Kuului Dawin vastaus. Astuin ovesta tallin puolelle ja palautin naamani peruslukemille. - Bambi! Voitko selittää? Kuului vaativa kysymys kuin yhdestä suusta. Käännyin äänen suuntaan ja vastasin mahdollisimman neutraalilla äänensävyllä: - Ai moi, tota, te vissiin ootte jo tavannu Taavin. - Kyllä sä jostain hevosesta puhuit, mutta että tämmönen tapaus... Daw mutisi. - Taavi, Kathreen tirskui, eihän se edes oo mikään nimi. Sano että tää osaa käyttäytyä! - No hmmm. Se on kyllä vähän omalaatuinen, mutta kavereiden kesken ihan kiva. Poni mulkoili epäluuloisia tallinpitäjiä ja alkoi sitten kaluta hampaillaan karsinan metallista kalteria, niin että koko talli kaikui. Käänsin katseeni lattiaan, jotta en huomaisi tyttöjen järkyttynyttä ilmettä. Ignoorasin kaiken poniini kohdistuvan sanattoman ja sanallisen kritiikin. - No, kauanko sitä meinaatte tuijottaa, ei se mihinkään katoa. Laitatteko sille oman karsinan ettei se laita tuota Tempon kotia ihan palasiksi? Tytöt mutisivat jotain vastaukseksi ja alkoivat kärräämään kuivikkeita erääseen tyhjään karsinaan. Iskin Taaville silmää ja se tuhahti vastaukseksi. Tästäpä pääset tutustumaan paremmin Taaviin....Ponityttö Bambi ja uljas ratsunsa Tandur
|
|
|
Post by Bambi on Feb 9, 2013 13:05:48 GMT 2
Pidätin kevyesti ohjasta ja siirsin oikean pohkeeni hiukan eteenpäin samalla kutitellen sillä Taavia kyljestä. Poni ponnisti laukkaan, jolloin myötäsin hiukan ohjasta. Lumi pölisi kasvoilleni ja Taavi pärskähteli innokkaana. Taivuttelin ruunaa hankisella pellolla molempiin suuntiin laukassa. Hetken päästä pudotin laukan raville ja tein vielä taivutuksia ja kiemuroita. Poni alkoi kuunnella hyvin pieniäkin apuja, enkä malttaisi millään päästää herraa tuntiponiksi, sen verran herkäksi olin sen saanut kouluteltua. Onneksi siitä ei tarvitsisi vielä hetkeen päättää.
Ohjasin Taavin pois pellolta ja kävelin loppukäynneiksi viiden minuutin matkan tallille pitkin ohjin. Jalkauduin oven edessä ja talutin ruunan pesupaikalle. Ennen kuin kiinnitin ruunaa mihinkään, tarjosin sille vettä ämpäristä. Koko poni oli ihan märkä - osittain lumesta, osittain hiestä. Riisuin suitset ponilta ja laitoin tilalle laventelinsinisen riimun. Nostin satulan lattialle takakaari kohti kattoa. Harjasin kihartuneen karvan suoraksi pölyharjalla, jotta se kuivuisi nopeammin ja levittelin sitten ohuen fleeceloimen ponin selkään. Talutin ruunan karsinaansa, kaviot puhdistaisin tilsojen sulettua.
- Bambi! Käännyin ympäri ja katsoin kysyvästi Dawia, joka näytti harvinaisen kiireiseltä kirjoittaessaan tuntilistaa vasten lähintä karsinanovea... jatkuuu
|
|